Suomen Koripallovalmentajat ry (FABC) järjestää yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa valmentajaklinikan teemalla ”Mestareiden Klinikka”. Koripallo on ollut viime vuosina Suomessa kovassa nosteessa mm. Susijengin vahvan menestyksen myötä ja FABC haluaa olla mukana jatkokehittämässä suomalaista valmennustietoutta ja kannustaa suomalaisia koripallovalmentajia edelleenkehittämään itseään. Klinikan yksi päätavoitteista on lisätä valmentajakunnassamme asiapitoista keskustelua ja saada valmentajat jakamaan ajatuksia laadukkaan valmentajaklinikan puitteissa. FABC Mestareiden Klinikka on myös FABC:n tästä eteenpäin jokavuotinen Suomen Mestarivalmentajien työtapojen esittelytilaisuus ja valmennustoiminnan tarkastuspiste.
Tämän vuoden klinikalle on tulossa sekä kansainvälisiä esiintyjiä että kotimaisia mestarivalmentajia jakamaan kokemuksiaan ja näkemyksiään klinikkateeman puitteissa. Esityksiä/luentoja klinikalla tulee olemaan 10-12 kappaletta. Klinikka tullaan myös kuvaamaan.
HUOM! klinikalla on mahdollista päivittää koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän mukainen A-valmentajalisenssi kolmelle seuraavalle pelikaudelle (2015-2016, 2016-2107 ja 2017-2018).
Kolmipäiväisen klinikan hinta on 175€ sisältäen lounaan lauantaina ja sunnuntaina. FABC:n jäsenhinta klinikalle on 149€.
Ryhmäalennukset seuroille: 2-4 valmentajaa samasta seurasta, hinta 149€ per osallistuja. Jos valmentajia on 5 tai enemmän, hinta on 135€ per osallistuja.
Klinikka järjestetään Helmi-Centerissä Helsingissä (Latokartanontie 12, 00700 Helsinki).
Majoitusta klinikkavieraille tarjoaa Helmi-Centerin läheisyydessä sijaitseva Hotel Avion (Malmin asematie 6, 00700 Helsinki. www.hotelhelsinki.fi). Mainitsemalla varauksen yhteydessä ”FABC” saa 1HH erikoishintaan 69€/yö tai 2HH 84€/yö. Hinnat sisältävät aamiaisen, iltasaunan ja langattoman nettiyhteyden.
Ilmoittautuminen klinikalle tapahtuu suoraan FABC:n kotisivuilta: http://fabcfinland.com/tapahtumat/ilmoittautuminen/
Klinikan alustava ohjelma (päivitetty 28.4.2015). Klinikkaohjelmaa tullaan päivittämään lähiaikoina.
Perjantai 5.6.2015
klo 17:30-19:30 esitys
klo 19:30-21:30 esitys
Lauantai 6.6.2015
klo 9:30-11:30 esitys
klo 11:30-13:30 esitys
klo 13:30-15:00 lounas
klo 15:00-17:00 esitys
klo 17:00-19:00 esitys
Sunnuntai 7.6.2015
klo 9:30-11:30 esitys
klo 11:30-13:30 esitys
klo 13:30-15:00 lounas
klo 15:00-17:00 esitys
klo 17:00-19:00 esitys
Lisätiedot:
Masa Kaminen/FABC
0404102285
masakaminen@hotmail.com
FABC facebookissa: https://www.facebook.com/pages/FABC/242365615864226